Marja

Haluan säilyttää työssäni rauhan kohdata ihminen aidosti, kunnioituksella ja kiireettä. Näin syntyy ainutlaatuinen ja luottamuksellinen oivalluksien taival, niin asiakkaalle kuin itsellenikin.

Oma tarinani kohti kehon ja mielen kokonaisuuden ymmärtämistä alkoi vuosia sitten synnyinmaisemissani Etelä-Karjalassa.

Fysioterapian opinnoissa ihmisen yksipuolinen fyysinen tarkastelu tuntui olevan ristiriidassa oman kokemusmaailmani kanssa. Ihmettelin, että eihän tämä näin voi mennä. Eikö ihminen ole sitä paljon moniulotteisempi kokonaisuus? Vasta psykofyysisen fysioterapian opintojakso sai vakuuttuneeksi, että olin oikealla alalla.

Myöhemmin työelämässä olen saanut oppia kehon ja mielen yhteydestä, sekä kokonaisvaltaisesta fysioterapiasta ikääntyneiden parissa psykogeriatrian alueella, sekä nuorten ja aikuisten parissa mielenterveys- ja päihdekuntoutuksen saralla.

Työskentelyyni ihmisten kanssa, sekä omaan elämääni ovat erityisesti vaikuttaneet tanssi- ja liiketerapian opinnot sekä hengitysterapiakoulutus. Olen oppinut leikin ja liikkeen voiman, läsnäolon ja itsensä hyväksymisen tärkeyden, vapaan hengityksen mahdollisuudet sekä olemisen ja olemassaolon arvon. Annan luvan olla vaan, sellainen kuin on.

Opin myös täysin uuden näkökulman liikkeeseen ja kehoon. Ensimmäistä kertaa minua pyydettiin havainnoimaan miltä liike tuntuu. Sisäinen kokemus liikkeestä oli tärkeämpi, kuin sen kaunis ulkomuoto. Entiselle kilpavoimistelijalle, joka oli oppinut, että tärkeintä on liikkeen näyttävyys ja yhdenmukaisuus joukkueen kanssa, ajatus oli mullistava. Se, että opin vapautumaan itsekriittisyydestä ja ymmärsin, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa liikkua, auttoi minua suhtautumaan itseeni kaikin tavoin armollisemmin.

Kokemuksesta kummunnut rohkeus on siivittänyt minut muutosten polulle ja elämän mittaiseen seikkailuun. Olen matkustanut yksin toiselle puolen maapalloa, löytänyt kodin Berliinistä, kohdannut ja voittanut pelkoja, uskaltanut kohdata itsestäni uusia puolia ja olla koko ajan enemmän oma itseni.

Uteliaisuus ihmisen kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen on kasvanut vuosi vuodelta ja nyt on oikea aika toteuttaa taas yksi unelma – Kehon Kertomaa. Oman yrityksen kautta voin toimia entistä itsenäisemmin ja toteuttaa psykofyysistä fysioterapiaa omasta sydämestäni ja arvoistani käsin. Haluan säilyttää työssäni rauhan kohdata ihminen aidosti, kunnioituksella ja kiireettä. Näin syntyy ainutlaatuinen ja luottamuksellinen oivalluksien taival, niin asiakkaalle kuin itsellenikin.

Kannustan kaikkia pysähtymään ja kuuntelemaan enemmän oman kehonsa kertomaa!

-marja

 

Työkokemus ja koulutustausta:

 

Vuodesta 2017 lähtien olen toiminut yrittäjänä Tampereella ja Helsingissä. Työhöni on kuulunut mm. Sovelletun rentouden kurssit työyhteisöille sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, stressin- ja ahdistuksenhallinnan koulutukset hoitoalan opiskelijoille, hengitysryhmät ja psykofyysisen fysioterapian yksilövastaanotto. Lisäksi olen suunnitellut ja toteuttanut yhteistyökumppaneiden kanssa pilottiprojektin, Hyvinvointia ja voimavaroja arkeen -valmennuksen Uudenmaan Te-toimiston asiakkaille.

 

Työpaikat vuosilta 2007-2016:

Aikuiskoulutuskeskus Amiedu

Kuntoutussäätiö (nuorten mielenterveyskuntoutujien Askel-kurssit)

Helsingin psykiatria- ja päihdepalvelut, fysioterapia ja liikuntapalvelut / psykofyysinen fysioterapia

Läntinen A-klinikka ja katkaisuhoitoasema

HYKS psykiatriakeskus (päihde- ja vanhuspsykiatrinen osasto)

Kustaankartanon vanhustenkeskus (psykogeriatrinen- ja dementiaosasto)

 

Koulutus:

Yrittäjän ammattitutkinto (2016)

Fysioterapeutti AMK (2003-2006)

Psykofyysisen fysioterapian erikoistumisopinnot (2008)

Psykofyysinen hengitysterapia: perusopinnot (2011) ja jatko-opinnot (2016 – 2017)

Tanssi- ja liiketerapia: johdanto (2010) ja perusopinnot (2011)

Vakavasti traumatisoituneen asiakkaan hoidon erityishaasteet (2015)

Luontoyhteysohjaaja (2015)

Nada korva-akupunktion käyttö päihde- ja mielenterveystyössä (2013)

NLP practitioner (2013)

Sovellettu rentous (2010)